Kilpailevat intressit - paljasta prioriteettisi

26.10.2022

Onko sinulla tavoite, jolle ei vaan tunnu löytyvän aikaa? Oletko pysähtynyt ajattelemaan, mihin kaikkeen muuhun kulutat aikaa, energiaa ja rahaa? Tässä blogitekstissä käsittelen resurssisyöppöjä ja jaan harjoituksen, jolla voit paikantaa omasi!

Sinä tiedät sen ja minä tiedän sen: resurssimme ovat rajalliset. Ajan kanssa se on varmasti selkeintä: kukapa meistä ei olisi joskus toivonut vuorokauteen lisää tunteja? Olisi niin paljon tehtävää... Toisaalta olemme alkaneet tulla tietoisemmiksi myös voimiemme rajallisuudesta. Olemme yksi ja sama ihminen, jolla on yksi ja sama "akku" käytössämme kaikkeen, mitä teemme. Ja paljonhan me teemme, töissä, kotona, harrastuksissa. Virtaa ei usein tunnu riittävään kaikkeen. Suurin osa meistä on myös tilanteessa, jossa taloudelliset resurssit ovat rajalliset, ja niiden käyttämistä on mietittävä.

Aika, energia ja raha kannattaisi siis käyttää asioihin, joille annamme eniten arvoa ja jotka tuottavat eniten arvoa, meille, läheisillemme ja laajemmin yhteiskunnalle. Mutta teemmekö näin? Itse myönnän, että välillä aika heikosti. Arjen touhotuksessa emme pysähdy pohtimaan, mikä palvelisi meitä, mutta epämiellyttävät tunteet kielivät siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Itsensä tai olosuhteiden syyttelyä, ärsytystä, pettymystä... Näitä tunteita voi vähentää, kun kartoittaa sitä, mihin resurssejaan käyttää ja alkaa muuttamaan virtaa tarkoituksenmukaiseksi.

Panostusta vai haaskausta


Kilpailevat intressit on hyvä harjoitus tilanteeseen, jossa sinusta tuntuu ettei sinulla ole aikaa, voimia tai rahaa tehdä jotakin, mitä kuitenkin haluaisit tehdä. Usein kyseessä on jokin muutos tai tavoite, jonka olet halunnut toteuttaa jo jonkin aikaa, mutta se vain on jäänyt tekemättä. Lähes poikkeuksetta jokin muu asia menee projektisi edelle ja edistymisesi on minimaalista tai huomaat siirtäväsi sen aloittamista jälleen kerran parempaan hetkeen.

Tässä itse tehtävässä harjoituksessa:

  • otat kantaa siihen, mikä sinulle on tärkeää
  • tarkastelet resurssien käyttöäsi
  • saat eväitä päätöksentekoon ja toimintasuunnitelmaan.

Tarvikkeiksi harjoitukseen tarvitset lappuja ja kynän, sekä lappujen käsittelyyn pöytä- tai seinäpinta-alaa ja tavan merkata alueita, esimerkiksi teipillä ja tussilla tai käyttämällä isoja papereita. Valkotaulu ja tussi ovat tässä harjoituksessa oiva apu.

Aikaa treeniin menee noin puoli tuntia, mutta voit varata sitä enemmänkin, varsinkin jos haluat jatkaa toimintasuunnitelmien teolla suoraan tämän perään.

Tee näin:

  1. Tavoitteen kirjaaminen. Kirjoita lapulle asia, jonka haluaisit tehdä ja ympyröi se, jotta se on myöhemmin helpommin tunnistettavissa. Voit myös käyttää eriväristä lappua.
  2. Kilpailevien intressien kirjaaminen. Kirjoita lapuille asioita, yksi per lappu, jotka vievät resursseja muutokseltasi eli niitä asioita, jotka lopulta voittavat tavoitteesi. Huomioi sekä ne, joita itse valitset tehdä, että ne, jotka tuntuvat ennemminkin velvotteilta. Ajattele kaikkia resurssityyppejä, jotka ovat tavoitteesi kannalta oleellisia.
  3. Lajittelu kiinnostavuuden mukaan. Laita muutostoiveesi paperin/seinän keskelle ja piirrä sen ylä ja alapuolelle viivat. Käy läpi kilpailevat intressit lappu kerrallaan ja sijoita ne tavoitteesi yläpuolelle, jos ne ovat kiinnostavampia kuin tavoitteesi, alapuolelle, jos ne kiinnostavat vähemmän kuin tavoitteesi ja keskelle jos se on yhtä kiinnostava. Ole rehellinen! Oma kiinnostuksesi on kriteeri, ei se miten asian "pitäisi" kiinnostaa.
  4. Lajittelu resurssien käytön mukaan. Piirrä tavoitelapun sivuille viivat. Käy nyt läpi laput omilla riveillään yksi kerrallaan niin, että sijoitat ne vasempaan sarakkeeseen, jos teet niitä mielestäsi liian vähän, oikealle, jos teet niitä liian paljon ja keskelle, jos teet niitä sopivasti. Valitse taas itse, ei niin kuin ajattelet että on sopivaa vastata. Pohdi myös vielä mihin sarakkeeseen tavoitelappusi kuuluu ja siirrä se tarvittaessa.

Pohdi tämän jälkeen lappujasi ruuduittain:

  1. Haasta ajatus: miksi ikävää asiaa pitäisi tehdä enemmän? Kenen mielestä? Onko siitä niin suuria hyötyjä?
  2. Nämä ovat "must do" -osastoa, mutta voisiko vähentää?
  3. "Tee jotain näille!" Nämä kuormittavat sinua ja syövät resurssejasi. Tee suunnitelma näiden vähentämiseksi tai poistamiseksi.
  4. Nämä voit pitää. Älä lisää niitä kuitenkaan, jos olisi kivojakin asioita, joita teet liian vähän.
  5. Nämäkin voit pitää, mutta harkitse vähentämistä, jos sinulla on resursseista pulaa.
  6. Nämä kuormittavat sinua jonkin verran, joten suunnittele vähentäminen.
  7. Etsi keinoja lisätä näitä! Jos mahdollista ota näitä mukaan tsemppaamaan ikävien pakollisten asioiden tekemiseen.
  8. Nämä antavat voimavaroja, pidä näistä kiinni.
  9. Pohdi kenen mielestä teet näitä liikaa? Jos on niin haitallista, että pitää vähentää, tee suunnitelma.

Pohdi vielä tavoitettasi. Jos tavoite tuntuu vähemmän mukavalta kuin moni muu asia, onko se silti työn arvoista? Jos on, kaiva esiin hyötyjä onnistumisesta ja kasvata intoa tekemiseen.

Jos taas tavoitteesi olisi kivempaa kuin melkein kaikki muu, mitä teet, toimi pian: delegoi, vähennä, lopeta asioita, jotka vievät resurssejasi, jottet turhaudu.

Jos tavoite on "teen tarpeeksi/teen liian paljon" -sarakkeissa, jaksatko oikeasti jatkaa sen parissa? Hyvän tavoitteen pitäisi tuntua siltä, ettei sitä tee vielä tarpeeksi.

Nappaa vinkki talteen graafisessa muodossa.

Ajatuksia pohdiskeluun


Priorisoinnissa on kyse asioiden tärkeydestä ja lopulta arvoistamme. Se, miten toimimme paljastaa oikeat arvomme. Tämä tehtävä voi siis aiheuttaa kipuilua, kun katsomme hieman etäämmältä omaa toimintaamme.

Mihin kulutan resurssejani vaikka sanon, etten haluaisi? Mikä saa minut tekemään niin? Mitä voisin tehdä, jotta jatkossa vähennän näihin kuluttamaani aikaa, energiaa tai rahaa tai lopetan asian tekemisen kokonaan?

Mikä minulle on oikeasti tärkeää? Mikä estää minua panostamasta niihin haluamaani määrää? Mikä auttaisi minua valitsemaan arvojeni mukaisesti?

Ja lopulta: onko tavoitteeni sellainen, jota arvostan ja haluan tarpeeksi, jonka eteen olen valmis työskentelemään?

On parempi todeta asioiden todellinen tola ja siirtää jokin asia sivuun, jos se ei mahdu elämääsi. Joskus se on aiempi tavoitteesi, kun näet kirkkaammin toisia.


Haluatko treenata mieltäsi valmentajan kanssa? Lue lisää palveluistani täältä.